Ajankohtaista » Paikallinen huolto vakuutti Olvin. Olville Yale trukit
Olville päästöttömät Yale trukit.
Luonnonsuojelu ja päästöjen vähentäminen ovat tänä päivänä myös trukkimerkin valintaan vaikuttavia tekijöitä. Ainakin ne olivat merkittäviä tekijöitä, miksi iisalmelainen juomatehdas Olvi päätti vaihtaa vanhat polttomoottorikäyttöiset trukkinsa nykyaikaisempiin.
Olvi halusi vähäpäästöiset, tehokkaat, ja ergonomiset trukit, jotka kestävät. Niinpä valinta osui AP-Trukkien välittämiin sähkökäyttöisiin Yale-trukkeihin. Entiset polttomoottorikäyttöiset trukit korvattiin sähkökäyttöisillä trukeilla.
Reilun kymmenen trukin toimitus elokuussa on kuopiolaisen trukkiyritys AP-Trukit Oy:n tämän vuoden merkittävimpiä uusien trukkien kauppoja.
Myyntipäällikkö Vesa Toivasella on syytä tyytyväisyyteen:
– Upeata, että iso kansainvälisen tason virvoitusjuomayritys uskoo paikalliseen firmaan. Olemme tehneet Olvin kanssa yhteistyötä jo toistakymmentä vuotta ja asiat ovat aina sujuneet heidän kanssaan hienosti.
Toivanen iloitsee erityisesti siitä, että paikallisuus ja toimiva huolto olivat lopulta ne seikat, jotka ratkaisivat. Asiakas pääsee keskittymään omaan ydintoimintaansa, kun ammattilaiset varmistavat, että trukit toimivat keskeytymättä.
– Kyllä trukkibisneksessä asiakkaan luottamus rakennettaan huoltotoiminnan kautta, Toivanen summaa, mutta muistuttaa myös, että Yale-trukit ovat maailman kolmanneksi suurin trukkimerkki, joka on Suomessakin toiminut pitkään.
Valinnan päätyminen uusien trukkien hankintaan AP-Trukeilta ei ollut itsestäänselvyys, vaan Olvi vertaili useamman valmistajan trukkimallistoja ennen lopullisen päätöksen tekemistä.
Tämän vahvistaa myös logistiikkapäällikkö Timo Miettinen Olvilta.
– Testasimme kaikkiaan neljää trukkimerkkiä ennen kuin päädyimme Yaleen. Yale-trukit soveltuivat parhaiten meidän toimintoihin ja Olvi-konsernilla on kokemusta merkistä entuudestaan. Lisäksi Yalen hinta ja laatu ovat kohdallaan, Miettinen hehkuttaa.
Olvin ja AP-Trukkien yhteistyö tarkoittaa sitä, että Olvin Iisalmen toimipisteessä työskentelee jatkuvasti ammattilainen trukkimekaanikko, joka varmistaa Olvin trukkien toimintavarmuuden.
Tärkeä päätökseen vaikuttanut seikka oli myös työturvallisuus ja kauppaan liittyy myös trukinkuljettajien kouluttaminen.
– Meillä Olvilla työturvallisuus on tärkeä asia, ja siksi trukinkuljettajat saavat asianmukaiset koulutukset. AP-trukkien huoltomekaanikko perehdyttää kaikki uudet kuljettajat. Tavoitteena meillä on kouluttaa kaikki trukkeja liikuttavat henkilöt, Miettinen kehuu.
Olvilla turvallisuus on ensiarvoisen tärkeä ja sen vuoksi yritys on panostanut voimakkaasti sisäisen logistiikan kehittämiseen ja sen myötä turhan liikenteen vähentämiseen.
Nyt toimitettavat trukit tulevat liikuttamaan lavoja tuotteiden ja päällysteiden varastossa sekä siirtämään tuotannossa aputarvikkeita. Kolmessa vuorossa trukkeja käyttää kaikkiaan noin kolmisenkymmentä henkeä.
Olvilla tulevaisuus näyttää muutenkin positiiviselta.
– Tämä vuosi on mennyt suunnitelmien mukaisesti ja lämmin kesä on vaikuttanut positiivisesti juomien menekkiin, Miettinen myhäilee.
Myös Yale-trukkien Suomen maahantuoja, Sigma Trukit Oy:n toimitusjohtaja Jani Murtolehto iloitsee jälleenmyyjän saamasta merkittävästä kaupasta. Viime vuosi oli logistiikkayrityksille poikkeuksellisen hankala, mutta tällä hetkellä näkyy jo valoa tunnelin päässä.
– Se, että Olvin kaltainen iso käyttäjä luottaa Yale-trukkeihin, on meille totta kai suuri asia. Olemme erityisen tyytyväisiä tästä kaupasta siksikin, että panimoteollisuus on suuri trukinkäyttäjä. Ja siellä trukkien pitää olla taatusti olla laadukkaita., Murtolehto sanoo.
Sigma Trukit on maahantuonut Yale-trukkeja reilun kymmenen vuoden ajan. Yale-trukkien markkinaosuus on tasaisessa nousussa.
Uudet Yale-trukit toimitettiin Iisalmen tehtaille elokuussa.
Lisätietoa:
AP-Trukit: Myyntipäällikkö Vesa Toivanen p. 0444 860 200
Olvi: Logistiikkapäällikkö Timo Miettinen, p. 050 69 309
Sigma Trukit: Toimitusjohtaja Jani Murtolehto p. 020 741 4400
Faktaa yrityksistä:
AP-Trukit Oy on trukkeihin erikoistunut kuopiolainen yritys, jolla on vahva kokemus trukeista vuodesta 1970.
Yrityksen palveluihin kuuluvat uusien trukkien myynnin lisäksi trukkivuokraus, trukkien varaosa- ja huoltopalvelut sekä kuljettaja- ja huoltokoulutus. Suurena osana trukkikauppaa kuuluvat myös joustavat vuokra- ja leasingpalvelut. Yrityksellä on toimipisteitä Kuopion lisäksi Iisalmessa, Suolahdessa ja Jyväskylässä. Se työllistää tällä hetkellä vajaat 15 henkeä.
www.ap-trukit.fi
Olvi Oyj on suomalainen juomatalo, joka haluaa tarjota kuluttajille juomanautintoja ja positiivisia elämyksiä. Olvi on valmistanut juomia jo 131 vuoden ajan Iisalmessa, ja nykyisin yhtiö toimii paikallisesti Suomessa, Valko-Venäjällä ja Baltian maissa. Se työllisti 377 henkeä vuonna 2009.
www.olvi.fi
Sigma Trukit Oy on Yale-trukkien maahantuoja Suomessa. Yale-trukkien lisäksi yritys tuo maahan Hubtex-merkkisiä monitietrukkeja sekä Terberg vetotraktoreita ja ajoneuvotrukkeja. AP-Trukit Oy:n lisäksi Sigman omina jälleenmyyjinä toimivat Öhman Trukit Oy Päijät-Hämeessä ja Kymenlaaksossa, AT-Powerteam Oulussa, Trukkihuolto Marjeta Oy Uudellamaalla sekä Easy KM ympäri Suomea.