Uutiset ja blogi Sigmanet Intranet Rekrytointi Toimipaikat ja yhteystiedot Sigma Trukit Oy
07/04/2015

Vahvaa kasvua Pirkanmaan alueella

Siirtokonehuolto Pentti Luoto Oy:n trukkiliiketoiminta siirtyy Sigma Trukit Oy:lle 1.5.2015.

Siirtokonehuolto Pentti Luoto Oy:n on perustettu vuonna 1994 mutta itsenäinen huoltotoiminta alkanut jo vuonna 1988. Yrityksen liikevaihto oli vuonna 2014 499k€ ja yrityksessä työskenteli 3 henkilöä.

- Päätös syntyi kun löysimme liiketoiminnalle tutun, hyvän ja luontevan jatkajan. Voimme luottaa siihen, että Sigma Trukit Oy pystyy kehittämään trukkiliiketoimintaa yhdessä asiakkaiden ja tutun, paikallisen henkilökunnan kanssa. On myös henkisesti tärkeää, että omaa elämäntyötä jatkaa yritys, johon voin luottaa, sanoo toimitusjohtaja Pentti Luoto.

Sigma Trukit Oy on Yale-trukkien maahantuoja Suomessa. Lisäksi se tuo maahan Hubtex-monitietrukit, Terberg-vetotraktorit ja –ajoneuvotrukit.

- Trukkien tekninen kehitys ja uudet järjestelmät vaativat myynti- ja huolto-organisaatiolta jatkuvaa koulutusta. Tiivis ja koulutettu Yale-organisaatio pystyy tarjoamaan asiakkaille parhaan ja nopean tuen myös jatkossa, lupaa toimitusjohtaja Jani Murtolehto.

-Arvostamme suuresti Siirtokonehuolto Pentti Luoto Oy:n pitkää kokemusta trukkien kunnossapitotyöstä  sekä esimerkillistä asiakasuskollisuutta. Meillä on varmasti vieläkin oppimista heiltä näillä osa-alueilla. Toisaalta nyt me pystymme tarjoamaan heidän alueelleen tehokkaampaa varaosalogistiikkaa sekä maanlaajuisen, maahantuonti-, myynti- ja huoltotoimintaan räätälöityä toiminnanohjausta järjestelmineen, joka on kehitetty asiakaslähtöisesti. Yhdistymisen myötä saamme kummankin yrityksen vahvuudet koskettamaan kaikkea tekemistämme Pirkanmaan alueella, lisää Murtolehto.

Sigma Trukit Oy:n myynti ja huolto toimivat Keravalla, Turussa, Vaasassa, Lahdessa, Tampereella, Kotkassa, Mikkelissä, Kuopiossa, Iisalmessa ja Äänekoskella. Yrityksen henkilöstömäärä on 38 ja liikevaihto vuonna 2014 oli noin 10,5 M€. Trukkien maahantuonnista riippumatta, on Sigma Trukit Oy yksi suurimmista valtakunnallisista trukkien monimerkkihuoltoa tarjoavista yrityksistä.

Pirkanmaan tiimimme tulee olemaan 1.5.2015 alkaen: kolme mekaanikkoa huoltoautoineen sekä yksi tuotemyyjä. Toimintamme jatkuu Siirtokonehuolto Pentti Luoto Oy:n korjaamotiloissa Pirkkalassa Teollisuustie 22. Korjaamon keskeinen sijainti takaa nopean toimituksen asiakkaillemme onpa kyseessä korjaustarve, uudet renkaat, sijais- tai vuokratrukki. Tarkemmat yhteystiedot löytyvät internetistä: www.sigmatrukit.fi

Kuluvanakin vuonna Sigma Trukit tarjoaa laajasti palveluitaan, joihin kuuluvat uusien ja käytettyjen trukkien myynti ja vuokraus, trukkien varaosa- ja huoltopalvelut sekä kuljettaja- ja huoltokoulutus. Myös joustavat leasingpalvelut löytyvät tarjoamastamme. Maanlaajuinen organisaatio mahdollistaa palveluiden saman muotoisuuden konserni-asiakkaille aina sopimushuolloista kaluston ulkoistuksiin saakka.


Lisätietoja:

Sigma Trukit Oy 
Jani Murtolehto
toimitusjohtaja
puh. 0444 860 101  
Siirtokonehuolto Pentti Luoto Oy
Pentti Luoto
toimitusjohtaja
puh. 0400 236 048

                   

 



« Takaisin

Uutisarkistosta

17/01/2017
Laajennamme pääkaupunkiseudulla

Laajennamme pääkaupunkiseudulla »

Etsimme heti alkavaan työsuhteeseen pääkaupunkiseudulle HUOLTOMEKAANIKKOA
20/12/2016
Vuosi 2016 - Onnenkantamoista vai määrätietoista kehitystä?

Vuosi 2016 - Onnenkantamoista vai määrätietoista k... »

No niin, se on vuosi taas siinä pisteessä, että on aika summata mennyttä. Heti ensimmäiseksi...
01/12/2016
MEITÄ ON JO VIISIKYMMENTÄ!

MEITÄ ON JO VIISIKYMMENTÄ! »

Olemme saaneet todistaa aivan huikeaa kasvua yrityksessämme ja tässä on tulos: marraskuun puolivä...
24/11/2016
Yalelta uusi pinontavaunu MS10-20

Yalelta uusi pinontavaunu MS10-20 »

Yale on julkaissut uuden perässäkäveltävän pinontatrukkimalliston, jossa kapasiteetti o...
26/10/2016

Asiakas- ja työhyvinvointimittausten tulokset ovat... »

Kuluneen vuoden aikana olemme keskittyneet kehittämään palveluitamme tasalaatuisemmiksi eri alueiden k...
31/08/2016
TTS Liftecin ja Sigma Trukkien yhteistyö käynnistyy

TTS Liftecin ja Sigma Trukkien yhteistyö käynnisty... »

Kesä on takana ja syksyn aherrus edessä. Meillä Sigma Trukeilla tämä merkitsee TTS Liftecin ...
Sivu: 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 |

Tilaa uutiset suoraan sähköpostiin

Valtakunnallista palvelua - paikallisesti ja lähellä sinua

Sigma Trukit Oy palvelee teitä kokemuksella ja ammattitaidolla kaikissa materiaalinkäsittelyyn liittyvissä tarpeissanne. Yhteistyökumppaneidemme avulla pystymme tarjoamaan asiakkaillemme koko maan kattavan huolto- ja myyntiverkoston.